Sara Margrethe Oskal: Savkkuhan sávrri sániid
Koutokeinolainen Sara Margrethe Oskal (s. 1970) on tehnyt pitkän taiteilijanuran näyttelijänä, dramaatikkona ja kirjailijana. Hän opiskeli Teatterikorkeakoulussa Helsingissä ja suoritti esittävän taiteen tohtorin tutkinnon Oslon Taidekorkeakoulussa. Kirjailijana Oskalin esikoisteos oli vuonna 2006 julkaistu runokokoelma váimmu vuohttume, ja toisella runokokoelmallaan savkkuhan sávrri sániid(molemmat suomentamattomia) hän tavoittelee Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2016 kirjallisuuspalkintoa.
Ehdokasteos savkkuhan sávrri sániid on niukka ja täsmällinen runokokoelma, jonka väkevät kuvat antavat lukijalle pieniä välähdyksiä saamelaisten elämästä. Nämä välähdykset muodostavat yhdessä suuremman kokonaisuuden, ja lukija hahmottaa pikkuhiljaa koko suuren kuvakudoksen. Kirjaa voidaan lukea ylistyksenä tavallisille saamelaisille, jotka sisukkaasti elävät saamelaiselämää ulkomaailman jatkuvasta paineesta huolimatta.
Kirjan alkukielisestä versiota hallitsee allitteraatio. Se lähentää tekstiä saamelaisten suulliseen kerrontaperinteeseen, jossa alkusointujen käyttö oli ja on keskeinen kirjallinen tehokeino. Alkusointuinen tyyli ei kuitenkaan ole savkkuhan sávrri sániid -kokoelmassa pelkästään nyökkäys perinteelle, vaan myös kirjallinen menetelmä. Oskalin alkusointuvaatimuksesta tulee runojen käyttövoima, jonka synnyttämä yllättävien mielikuvien maailma avartaa runoja ja voi tarjota hyvinkin erilaisia lukukokemuksia eri lukijoille ja lukukerrasta toiseen.
Tekstin tasolla savkkuhan sávrri sániidin runot ovat pieniä välähdyksiä, jotka yhtyvät vähitellen kokonaiskuvaksi. Kirja rakentuu samalla tavalla myös temaattisesti. Runoissa nähdään tuokiokuvia poronhoidon hallitsemasta arjesta, mutta mikronäkökulman kautta Oskal kertoo jostakin suuremmasta. Kaikkien arkiaskareiden, kaiken nahkojen ompelun ja kuivaamisen takana väikkyy kasvava epätoivo. Ympäröivä yhteiskunta on kirjassa näkymätön, mutta kertojan äänessä ja runominän puheissa ja toiminnassa on jotain maanista, joka paljastaa yhteiskuntailmapiirin ja yksilön aseman yhteiskunnassa.
Kirja valottaa päivänpolttavaa ongelmaa – sitä, miten poliittinen kehitys, kaivoselinkeino ja muut suurteollisuuden edut ajavat saamelaisalueiden peruselinkeinot yhä ahtaammalle. Tästä näkökulmasta Oskalin runokokoelman kuvaus ihmisestä, joka pitää sisukkaasti kiinni saamelaiselämästä, on poliittisesti latautunut dokumentti. Se ei ole äänekäs manifesti, joka etenee suurieleisesti ja -sanaisesti, vaan vapiseva ääni, joka väsymättä punoo tarinaa siitä, mitä menetetään, kun suurteollisuus takavarikoi ja saastuttaa saamelaisalueiden maat ja meret. Savkkuhan sávrri sániid on herkkä ja hienovireinen runokokoelma, jossa nämä näkökulmat avautuvat ovi ovelta, kunnes lukija löytää itsensä yllättäen keskeltä aavaa.