Arndís Þórarinsdóttir

Álfur harrastaa voimistelua ja on tosi hyvä ystävä, upea poika ja maailman paras isoveli. Aluksi häntä ei tunnu painavan mikään – edes painovoima ei tunnu olevan ongelma, kun hän pyörähtelee renkaissa. Mutta kun Álfurin vanhemmat alkavat yhtenään puhua siitä, että pikkuveli Eiki on autistinen, pojan maailmankuva alkaa säröillä ja hän alkaa kaivata sitä, kun ”he olivat vain tavallinen perhe”.

Kollhnís (”Kuperkeikka”, suomentamaton) on vaikeaa aihetta käsittelevä omaperäinen ja vakuuttava romaani, jossa epäluotettavan kertojan kapea näkökulma vie lukijaa määrätietoisesti ja uskaliaasti. Kertomuksen edetessä lukija alkaa epäillä Álfurin näkemysten luotettavuutta. Arndís Þórarinsdóttirin kurinalainen kerrontatyyli osoittaa taidokkaasti, humoristisesti ja lempeästi, miten vahvat tunteet vääristävät kertojan näkemyksiä hänen ihailemistaan ihmisistä.

Álfurin mielestä hän on ainoana puolustamassa pikkuveli Eikiä pyrkiessään opettamaan tätä olemaan tavallinen poika, kun taas äiti ja isä ovat luovuttaneet. Álfur ripottelee strösseleitä Eikin ruokaan saadakseen tämän syömään ja käyttää pohjimmiltaan samoja menetelmiä itseensä pyrkimällä peittämään kaiken epämiellyttävän, mitä hän ei ymmärrä. ”Mietin, millaista se olisi ollut, jos kaikki siellä olleet olisivat pitäneet Eikiä autistisena. Silloin he olisivat katsoneet pikkuveljeäni ja nähneet jotain ihan muuta kuin hänet itsensä. Kaikki olisivat nähneet vain hänen rajoitteensa. – – Kukaan ei olisi nähnyt Eikiä.” Vaikka Álfur on itsekin lapsi, hänellä on vahva tarve ottaa vastuuta läheisistään ja varsinkin pikkuveljestä.

Kertomus on läpeensä humaani ja käsittelee hyvin hienovaraisesti pääaihettaan eli autismia ja vaikeita haasteita, joita se synnyttää läheisille ja yksilölle itselleen. Kollhnís kuvaa monitasoista ja mutkikasta perhedynamiikkaa ja nostaa esiin kipeitä tunteita ja haitallisia käyttäytymismuotoja, jotka usein rehottavat lähisuhteissa mutta joita käsitellään islantilaisessa lastenkirjallisuudessa vain harvoin.

Álfurin ja hänen vanhempiensa välille syntyy Eikin diagnoosin kieltämisen vuoksi juopa, joka syvenee Álfurin ryhtyessä käymään Harpa-tädin luona. Lähikadulla asuva täti on hänen esikuvansa voimistelijana, mutta vanhemmat käyttäytyvät niin kuin tätiä ei olisikaan. Siksi Álfur pitää kanssakäymisen heiltä salassa. Käy ilmi, että Harpalla on huumeongelma, ja Álfur joutuu osalliseksi uhkaavaan mutta realistiseen tapahtumaketjuun.

Arndís Þórarinsdóttir käsittelee hyvin kunnioittavasti šokkia, jonka ihminen kokee, kun maailmankuva kääntyy ylösalaisin ja omat ajatukset tulevaisuudesta on sopeutettava uuteen todellisuuteen. Kirjassa käytetyt rumat sanat ja tuomitsevat asenteet herättävät lukijassa vahvoja reaktioita, mutta ne tekevät hyväksymistä edeltävästä matkasta sitäkin vakuuttavamman. Kirja kuvaa tehokkaasti sitä, miten Álfur ”antaa periksi” diagnoosille vanhempiensa tavoin. Saamme seurata, miten hän kerää omaan tahtiinsa rohkeutta voidakseen katsoa todellisuutta silmiin ja oppia pitämään tavanomaisen epätavallisesta perheestään.

Arndís Þórarinsdóttir (s. 1982) on kirjailija ja runoilija, joka on kirjoittanut useita suosittuja lastenkirjoja. Hän on saanut lukuisia palkintoja ja ollut Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Kollhnís sai vuonna 2022 Islannin kirjallisuuspalkinnon parhaasta lasten- ja nuortenkirjasta.