Jens Stoltenberg: ”Puolustusmenoja on lisättävä”
Jens Stoltenberg kohtasi istuntosalissa koko Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden pääministerit ja aloitti puheensa tuomitsemalla Hamasin Israeliin tekemät terrori-iskut. Samalla hän tähdensi, että Israelin vastaiskun on oltava kansainvälisen oikeuden mukainen.
”Ukrainan on oltava vahvoilla”
Stoltenberg muistutti lisäksi, että emme voi keskittyä vain yhteen kriisiin kerrallaan.
– Gazan sota ei saa johtaa siihen, että halumme tai kykymme auttaa Ukrainaa heikkenee, hän sanoi. Ukrainalle on annettava mahdollisuus jatkaa vahvoja suorituksiaan taistelukentällä.
Sodan loputtua Ukrainan on voitava olla vahvoilla myös neuvottelupöydässä.
Stoltenberg totesi lisäksi kaikkien Nato-maiden olevan yksimielisiä siitä, että Ukrainasta tulee myös jäsenmaa.
Naton läsnäolo Pohjolassa vahvistuu
Ruotsin Nato-jäsenyys on tällä viikolla Turkin parlamentin ulkoasiainvaliokunnan käsittelyssä, ja Jens Stoltenberg odottaa valiokunnan antavan sille hyväksyntänsä.
Hän totesi, että Suomen ja Ruotsin jäsenyys vahvistaa ja syventää Pohjoismaiden puolustusyhteistyötä, mutta hän ei halua Natoon pohjoismaista blokkia.
– On hyvä, että kaikki Pohjoismaat ovat Natossa. Se vahvistaa Naton kykyä olla läsnä Pohjolassa, puolustaa Pohjolaa ja tulla myös balttinaapuriemme avuksi. Pohjoismaisen yhteistyön vahvistuminen ei kuitenkaan saa toimia esteenä suhteessa muihin Nato-maihin, hän sanoi.
Puolustusmenoja lisättävä
Kaikkien Ukrainan auttajamaiden varastot tyhjenevät parhaillaan kranaateista ja asejärjestelmistä, ja Nato-maiden tulisikin lisätä tuotantoaan.
Meidän on investoitava puolustukseen nykyistä enemmän, Jens Stoltenberg painotti Pohjoismaiden neuvoston istunnossa.
– Naton johto on hyväksynyt uusia puolustussuunnitelmia, ja niiden toteuttamiseksi puolustukseen on investoitava vähintään kaksi prosenttia BKT:stä. Olen tyytyväinen siihen, että kaikilla Pohjoismailla on suunnitelmia tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Kiina-riippuvuus haavoittuvuutena
Jens Stoltenberg rinnasti aiemman riippuvuutemme venäläisestä kaasusta ja nykyisen riippuvuutemme Kiinan-kaupasta.
Kiina tuottaa 70 prosenttia sähköautojemme akuista ja 80 prosenttia kaikista aurinkopaneeleista. EU:n tarvitsemien tärkeiden ja harvinaisten mineraalien tuonti on lähes kokonaan Kiinan varassa.
– Meidän on jatkettava kaupankäyntiä Kiinan kanssa, mutta sen ei pidä antaa rapauttaa turvallisuuttamme, Jens Stoltenberg totesi.
Pohjolan esimerkki tuo toivoa
Stoltenberg sanoi käyttävänsä Pohjolan historiaa esimerkkinä luodakseen toivoa, kun hän kohtaa maailman konfliktialueilla eläviä ihmisiä.
– Kerron heille Pohjoismaista. Että olimme ensin vihollisia, mutta nyt olemme ystäviä, Stoltenberg summasi.