Rajat ylittävä yhteistyö kulttuurielämän elvyttäjänä koronan jälkeen

Norjan Kulttuurineuvosto kutsui maan kulttuuri- ja tasa-arvoministeriön toimeksiannosta pohjoismaisia toimijoita Osloon keskustelemaan ja vaihtamaan kokemuksia Pohjoismaiden kulttuurielämän tilasta koronasulkujen jälkeen. Norjan kulttuuri- ja tasa-arvoministeri Anette Trettebergstuen on toiminut tänä vuonna Pohjoismaiden kulttuuriministerineuvoston puheenjohtajana, ja vuosi on avannut hänen silmänsä pohjoismaisen yhteistyön käytännönläheisyydelle ja sen potentiaalille:

– Pohjoismainen yhteistyö on täysin ainutlaatuista. Tänä vuonna olen saanut kokea, että se on jotain, mitä luomme yhdessä. Kyse ei ole vain siitä, miten hyödyllistä meille ministereille on tavata ja keskustella pandemian maakohtaisista vaikutuksista, vaan myös pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön mahdollisuuksista alati epävarmemmaksi muuttuvassa maailmantilanteessa.
 

Pandemia vaikutti kaikkine peruutuksineen ja sulkuineen merkittävästi kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön. Vaikka Kanadassa järjestettävää pohjoismaista Nordic Bridges -kulttuuripanostusta lykättiin koronan takia vuodella, maassa oli yhä voimassa tiukat rajoitukset ohjelman käynnistyessä tammikuussa 2022. Nordic Bridgesiä luotsaavan Toronton Harbourfront Centre -kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Marah Braye kertoi kokemuksiaan pitkäksi venähtäneestä tuotantoajasta.

– Jos kohtaamistamme haasteista pitäisi sanoa jotain myönteistä, niin nämä suunnittelemattomat viivästykset antoivat Harbourfront Centrelle, 20 kanadalaiselle ohjelmakumppanillemme ja pohjoismaisille taiteilijoille mahdollisuuden syventää ja kehittää suhteitaan. Myös esittelemämme teokset saivat lisää aikaa kypsyä.

Pitkän aikavälin seurauksia on vielä liian aikaista arvioida, mutta pandemia paljasti haavoittuvuuksia, joiden tutkijat arvioivat pohjustavan tulevia kulttuuripoliittisia keskusteluja.

Kulturanalys Nordenin Jenny Johannisson huomautti, että koronan vaikutukset kulttuurialaan ovat olleet huomattavat ja että ne ovat paljastaneet isoja puutteita taiteilijoiden ja alan muiden toimijoiden taloudellisissa ja sosiaalisissa edellytyksissä. Analyysit osoittavat niin ikään, että kulttuuriosallistumisen eriarvoisuus on ennallaan pandemian jälkeen.

Norjan Kulttuurineuvoston vanhempi erityisasiantuntija Haakon Bekeng-Flemmen totesi pandemian asettaneen kaikki maat uuteen tilanteeseen, jossa alettiin soveltaa uutta työskentelytapaa: eri toimialoille luotiin valtavia liikevaihtoon ja taloudellisiin kriteereihin perustuvia tukijärjestelmiä. 

Ruotsalaisista, suomalaisista ja norjalaisista tutkijoista koostunut paneeli oli kokouksen jälkeen yksimielinen siitä, että pandemia on synnyttänyt suuren tiedontarpeen, joka liittyy uusiin kulttuuritottumuksiin, kulttuuritalouteen ja digitalisaation kulttuuripoliittisiin seurauksiin.

Kulttuurin ja taiteen katsotaan olevan pohjoismaisen yhteistyön peruskiviä, ja niiden yhteiskunnalliseen rooliin kohdistuu huomattavia ja moninaisia odotuksia. Odotukset on kuitenkin suhteutettava siihen, miten merkittäviä vaikutuksia pandemialla on ollut kulttuurielämään. 

– Taiteilijoiden odotetaan tuottavan uutta, kirittävän kehitystä ja osoittavan, mistä elämässä ja todellisuudessa oikeasti on kyse. Samalla odotuksena on, että he tekevät kutsumustyötä, ovat aktiivisia eivätkä sairastele meidän muiden tavoin tai saa työskentelytukea, sanoo Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen erikoistutkija Maria Hirvi-Ijäs. Hän toteaa näin:

– Työttömiä taiteilijoita ei ole olemassakaan, on vain tulottomia!

Kulttuuripoliittisen yhteistyön toisena tärkeänä kysymyksenä on rahoitusrakenne. Tutkimusten mukaan kulttuurin tekijöillä on usein korkea koulutus mutta suhteellisen pienet tulot.

Paneelikeskusteluun osallistuneet kulttuuriviranomaisten sekä pohjoismaisten ja saamelaisten kulttuuri-instituutioiden edustajat kaipasivat kaikki lisää pohjoismaisia ja kahdenvälisiä keskusteluja, tapaamisia ja mahdollisuuksia kokemustenvaihtoon. Yhdeksi suurimmista kysymyksistä nousi se, millaiseksi kulttuurin rooli muodostuu, kun resursseja siirretään muille yhteiskunnan aloille.  

– Meidän on investoitava taiteilijoihin, sillä he ovat kulttuuri- ja taidealan ydinjoukko. Pandemian aikana nähtiin, että freelancetaiteilijat ovat erittäin haavoittuvia, ja asialle on tehtävä jotakin. Kulttuuripolitiikan rakenteita on uudistettava, sanoo Taiteen edistämiskeskus Taiken johtaja Paula Tuovinen.

Saamelainen taide on saanut viime vuosina yhä enemmän huomiota niin Pohjolassa kuin kansainvälisestikin. Esimerkkinä on Venetsian biennaali, jonka pohjoismainen paviljonki oli tänä vuonna saamelainen. Kasvavasta kiinnostuksesta huolimatta saamelaisilta puuttuu resursseja, katsoo Saamelaisneuvoston kulttuuriosaston johtaja Christina Hætta:

– Saamelaisesta taiteesta on tulossa Pohjolan seuraava vientituote, mutta kaikkien on tehtävä yhteistyötä sen mahdollistamiseksi. Kansallinen kulttuuripolitiikka on haastavaa saamelaistaiteilijoille, jotka liikkuvat yli maarajojen. Toivommekin kansallisten tukijärjestelmien muokkaamista siten, että ne vastaisivat nykyistä paremmin saamelaisen kulttuurialan toimintaedellytyksiä.

Norjan saamelaiskäräjien Maja Kristine Jåma suhtautuu myönteisesti tulevaan pohjoismaiseen yhteistyöhön:

– Olisi todella hyvä, jos tänään keskustelemiamme asioita lähdetään edistämään. Me saamelaiset olemme rajaton kansa ja koemme rajaesteitä päivittäin, mikä kävi hyvin selväksi pandemian aikana.