Nuoret toimittajat dokumentoivat ilmastokriisiä transatlanttisessa näyttelyssä

Ympäristöjournalismin pohjoismais-kanadalainen apurahaohjelma julkistettiin vuonna 2021 avoimena hakuna, jossa nuorille toimittajille tarjottiin mahdollisuutta tutustua ilmastokriisin paikallisiin ja globaaleihin vaikutuksiin 18 kuukautta kestävällä kurssilla ja saada oppia ja inspiraatiota yli maarajojen. Painopiste on ollut näyttöön perustuvassa tarinankerronnassa, joka kunnioittaa mukana olevia yhteisöjä ja ihmisiä.

”Nuoret ovat olleet globaalien ilmastotoimien etulinjassa. Nuorten johdolla tehtävä vahva journalismi nousee ilmastokriisin kiihtyessä avainasemaan, kun näitä tärkeitä asioita pyritään pitämään esillä ja vallanpitäjiltä vaaditaan vastuunkantoa”, sanoi toimittaja ja apurahaohjelman koordinaattori Lex Harvey ohjelmakauden alussa. 

Apurahaohjelman tulokset ovat nyt esillä Toronton Harbourfront Centressä, jossa on käynnissä viimeinen kuukausi läpi vuoden jatkuneesta pohjoismaisesta Nordic Bridges -kulttuuripanostuksesta.

Näyttelyssä esitellään tarinoita, jotka käsittelevät toivoa, sitkeyttä ja muutosta. Kertojina ovat nuoret, jotka itse ovat kasvaneet ilmastokriisin varjossa. Näyttely esittää kriittisiä kysymyksiä kriittisellä historiallisella hetkellä ja osoittaa rajat ja valtameret ylittävän kulttuuriyhteistyön voiman. 

Näyttely avautui pian sen jälkeen, kun YK:n COP27-ilmastokokous päättyi Egyptin Sharm el-Sheikhissä, ja nyt Montrealissa päättyi juuri globaali COP27-luontokokous. Näyttely tarjoaa siten näkökulmaa ympärillämme käytävään globaaliin dialogiin.

Nuorten toimittajien raportointi kattaa laajan maantieteellisen alueen ja aihekirjon alkaen Grönlannista, jossa Teaghan Haysom ja Thomas Kellerman Hansen ovat jututtaneet ilmastonmuutoksen paradoksin kanssa eläviä kalastajia. Kalastajat pääsevät hyötymään merten lämpenemisen myötä kasvavista ja monipuolistuvista kalakannoista, mutta säiden lämpeneminen uhkaa samalla koko heidän kulttuurinsa perustaa ja saa heidät suhtautumaan muutokseen ristiriitaisin tuntein. 

Muut apurahansaajat ovat keskittyneet luonnon monimuotoisuuteen. Esimerkkeinä ovat Fern Marmont ja Ólöf Rún Erlendsdottír, jotka ovat seuranneet metsittämiseen ja metsiensuojeluun liittyviä ponnisteluja Islannissa ja Kanadassa. Joël Ngomi ja Sara Tingström ovat puolestaan syventyneet kaupunkiviljelyyn ja siitä versovaan ekologiseen ajattelutapaan, jotka tarjoavat kaupunkilaisille luontoyhteyden ja edistävät samalla sosiaalista oikeudenmukaisuutta huono-osaisilla alueilla.

Tekstiilien osuus globaaleista hiilidioksidipäästöistä on 10 %. Andrea Kunz Skrede ja Erica Ngao tutkivat sitä, miten Pohjoismaat pyrkivät vastuullisen muodin edelläkävijöiksi. Kirjoittajat osoittavat, että tavoite on vahvassa ristiriidassa pohjoismaisten tuotanto- ja kulutustottumusten kanssa, vaikka monet innovatiiviset suunnittelijat ja yritykset pyrkivätkin kehittämään kiertotalouteen perustuvia liiketoimintamalleja.

Laurie Trottierin haastattelemat Pohjois-Kanadan alkuperäiskansat edustavat toisella tavalla kestävää elämäntapaa, ja heillä on tarjota maailmalle monia ratkaisuja, jotka perustuvat kestävään rinnakkaineloon kasvien ja eläinten kanssa. Lauren Beauchamp ja Norah Lång ovat puolestaan jututtaneet saamelaisia poronhoitajia, jotka yrittävät suojella elinkeinoaan suurilta kansainvälisiltä yrityksiltä ja kertovat niin ikään alkuperäiskansojen rinnakkainelosta luonnon kanssa, olivatpa olosuhteet mitkä tahansa.

Kaikille nuorten toimittajien kertomille tarinoille on yhteistä pyrkimys kohdata ilmastonmuutoksen vaikutuspiirissä olevia ihmisiä ja yhteisöjä ja saada heidät kertomaan tarinansa kasvokkain ja omalla äänellä. 

Tämä käy selkeimmin ilmi Dispatches-näyttelyyn liittyvän antologian päättävässä intiimissä ja henkilökohtaisessa dokumentissa, joka kuvaa ilmastonmuutosta Grönlannissa. Diellza Murtezaj ja Meral Jamal vierailevat länsigrönlantilaisessa yhteisössä, joka eroaa huomattavasti kaikesta heidän aiemmin näkemästään. Purjehtiessaan isäntänsä Akatu Jakobsenin kanssa he summaavat kokemuksensa tästä muuttuvasta yhteisöstä näin: 

”Se oli esimerkki tilanteesta, jossa luovuimme puhumisesta ja pyrimme vain tavoittamaan läsnäolon tunteen. Meitä nuoria toimittajia ei aina rohkaista siihen – pohtimaan, miltä asiat tuntuvat. Journalismi nojaa faktoihin, fyysisiin seikkoihin sekä sanottuihin ja tehtyihin asioihin. Ilmastonmuutos on kuitenkin tunnetta siinä missä faktaakin. Tietoisuus siitä, että Akatu Jakobsenin kaltaiset ihmiset näkevät maidensa muuttuvan ja että heillä ei ole aina sananvaltaa niiden säilyttämiseen, tarjosi meille kipeästi kaivatun näkökulman tähän elettyyn todellisuuteen.”

Pohjoismais-kanadalainen ympäristöjournalismiapuraha tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden 18–25-vuotiaille toimittajille. Nuoret apurahansaajat työskentelivät kahdeksan mentorin kanssa ja oppivat sekä perustaitoja että edistyksellisempiä raportointikäytäntöjä. Tulokset ovat vaikuttavia, kuten Dispatches-näyttely osoittaa.

”Ohjelma on osoittanut rajat ylittävän journalismin – ja varsinkin ympäristöjournalismin – tärkeyden”, apurahaohjelman koordinaattori Lex Harvey toteaa.

Näyttely on avoinna 8. joulukuuta–8.tammikuuta. Nuorten osallistujien välille syntyneet siteet kestävät sen sijaan vuosia ja antavat toivottavasti pontta erittäin tärkeälle työlle, jossa dokumentoidaan ilmastokriisin tulevia seurauksia.

Näyttelyn ei toistaiseksi ole määrä kiertää muualla, mutta verkossa on tarkoitus julkaista ”Dispatches”-kirja vuonna 2023.

Pohjoismais-kanadalainen ympäristöjournalismiapuraha tarjosi 18–25-vuotiaille toimittajille mahdollisuuden oppia ja työskennellä yhdessä. Ohjelmaa luotsasi Toronton Harbourfront Centre osana vuoden 2022 Nordic Bridges -kulttuuripanostusta. Ohjelma sai saanut rahoitusta Pohjoismaiden ministerineuvostolta.