Marianna Kurtto

Marianna Kurtto
Photographer
Aapo Huhta
Marianna Kurtto: Tristania. Romaani, WSOY, 2017. Ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Perustelu:

Tulivuoren purkaus muusta maailmasta eristetyllä Tristan da Cunhan saarella lokakuussa 1961 oli kansainvälisessä mediassa etusivun uutisia. Etelä-Atlantilla, pitkälti yli kahden tuhannen kilometrin päässä Afrikan mantereesta sijainneella saarella asui pari sataa asukasta. He joutuivat pakenemaan läheiselle, myrskylintujen kansoittamalle saarelle; sieltä heidät kuljetettiin Kapkaupunkiin ja Lontooseen.

Tristan da Cunhasta, johon liittyy mielikuvia paratiisisaaresta ja toimivasta yhteisöllisyydestä, on julkaistu katastrofin jälkeen lukemattomia raportteja ja muita faktateoksia. Marianna Kurtto (s. 1980) on käyttänyt näitä hyväkseen orientoituessaan saaren historiaan ja sen ihmisten elämään. Tosiasioiden pohjalta hän on sepittänyt tulivuoren purkauksen ympärille omaperäisen fiktiivisen kertomuksen. Romaani laskeutuu kiehtovalla tavalla Tristan da Cunhan maaperälle ja kuvaa koskettavasti sen asukkaiden kohtaloita. Osin romaani takautuu 1950-luvun puolivälin tapahtumiin ja seuraa saarelaisten vaiheita aina 1960-luvun puoliväliin saakka.

Tristaniaa – joka on saanut nimensä saarelaisten omasta laivasta – voi lajityypiltään luonnehtia saarikertomusten perinteen moderniksi edustajaksi. Saarikertomuksia on maailmankirjallisuudessa sepitetty Homeroksen Odysseiasta lähtien, ja myös pohjoismaisessa kansanperinteessä on runsaasti kuvauksia saarista ja niiden ihmisistä. Tradition piiriin kuuluvat myös haaksirikkoutumistarinat robinsonadien tapaan tai kertomukset ”onnellisten saarista”, joihin strindbergiläisittäin on sekoittunut myös antiutopian piirteitä.

Marianna Kurtto hyödyntää persoonallisella tavalla tradition elementtejä. Tristaniassa ihmiset elävät osana luontoa ja tulevat toimeen pääosin saaren ja meren antimilla. He ovat läheisissä suhteissa keskenään ja päättävät yhdessä asioistaan. Mutta paratiisiinkin voi hiipiä käärmeitä, varsinkin kun luonto näyttää karut puolensa: toistuvat myrskyt koettelevat saarelaisia, maa tärisee ja tulivuori sylkee laavaa kiduksistaan. ”Ehkä saaren synty oli alun perinkin virhe: saari on lapsi joka syntyi vahingossa ja kasvoi liian isoksi, ja nyt sen on tuhouduttava”, kertoja hakee luonnollista selitystä saaren ongelmaan.

Tristania tuo näyttämölle erilaisia perheitä ja heidän tilanteitaan; myös lapset ovat luontevasti mukana tarinassa. Romaani rakentuu vaihtuvista kertojaosuuksista, jotka valottavat samoja tapahtumia eri näkökulmista. Perustarina rikastuu myös paikanvaihdoksista, kun kerronta siirtyy välillä Englantiin ja Etelä-Afrikkaan. Keskeisessä fokuksessa on kalastaja Lars ja hänen vaimonsa Lise, joiden suhde on ollut kariutumassa. Perheen ihmissuhteiden tarkasteluun tuo oman vivahteensa kasvavan ja itseään etsivän Jon-pojan ääni. Muista kertojista nousee näkyvästi esille saaren ainoa opettaja Martha, jonka traumaattinen menneisyys varjostaa hänen kontaktejaan muihin ihmisiin.

Tulivuoren purkautuessa Lars on liikematkalla Englannissa, jossa hän on rakastunut ja jäänyt asumaan Yvonnen, kukkakauppiaan, kanssa. Kun Lars lukee uutisista Tristan da Cunhan tapahtumista, hänen omatuntonsa herää ja hän pyrkii palaamaan perheensä luo. Lars on romaanissa jonkinlainen Odysseus, joka on langennut seireenien houkutuksiin. Sen sijaan Lise ei tyydy Penelopen osaan vaan vaihtaa aviomiehensä Kapkaupungissa tapaamaansa toimistonhoitajaan. Myös Lars löytää uuden kumppanin entisestä naapuristaan Marthasta, jonka kanssa hän palaa Tristan da Cunhanille.

Samalla tavoin monet Englantiin siirretyt saarelaiset haluavat takaisin. ”Meri oli kaukana, he sanoivat, ja me upposimme maahan. Jotkut toivat mukanaan uuden puolison tai evakossa syntyneen lapsen, eikä heidän syrjäinen kotinsa enää ollut sattuman oikku, minkään jumalan käsi ei ollut heitä sinne viskannut, vaan itse he valitsivat paikkansa.” Näin saarikertomukselle kehittyy onnellinen loppu, vaikka alkuperäistä paratiisia ei sellaisenaan ole enää mahdollista tavoittaa.

Tristanian kerronnan vahvuuksia on tarinan kehittely käyttäen luovasti ennakointeja ja takaumia. Romaani liikkuu ihmisten mukana ja järjestää jatkuvasti yllättäviä käänteitä. Kerronta palkitsee lukijansa ratkaisemalla ongelmat ja selvittämällä ihmissuhteiden sotkeutuneet vyyhdit. Koko ajan romaania kannattaa kekseliäisiin vertauksiin ja metaforiin taipuva kieli, mikä tuo teokseen lyyristä lisäarvoa.

Suomalainen kirjallisuus on viime vuosina muuttunut entistä monikulttuurisemmaksi. Kirjailijat ovat yhä enemmän noutaneet aiheita ja teemoja laajemmasta kontekstista. ”Mielikuvituksen avulla voi halutessaan tehdä matkoja maailman ääriin ja toisten ihmisten sisään”, kuten Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2004 saanut Kari Hotakainen on kirjoittanut. Marianna Kurtto liittyy romaanillaan tähän kirjallisten maailmanmatkaajien joukkoon.

Ennen Tristaniaa Marianna Kurtto on julkaissut viisi runokokoelmaa ja saanut useita kirjallisuuspalkintoja Suomessa. Hän toimii myös englanninkielisen kaunokirjallisuuden suomentajana.