Opas: työskentely Pohjois-Ruotsissa
Houkuttaako ajatus muutosta Pohjois-Ruotsiin, missä kesytön luonto avautuu kotiovelta, revontulet tanssivat talvisin taivaalla, kesäyöt ovat valoisia ja ihmiset ovat iloisia ja vailla suurkaupungin murheita? Tältä sivulta selviää, miten voit tehdä haaveistasi totta.
Pohjois-Ruotsissa on viisi lääniä: Gävleborgin lääni, Västernorrlandin lääni, Jämtlandin lääni, Västerbottenin lääni ja Norrbottenin lääni. Ruotsalainen, saamelainen ja tornionlaaksolainen kulttuuri kukoistavat täällä rinta rinnan.
Työttömyys on alhainen, ja työpaikkoja on tarjolla runsaasti. Vahvat perinteiset kaivos- ja metalliteollisuusyritykset käynnistävät uusia hankkeita, ja uusi teknologia avaa mahdollisuuksia ja synnttää uusia työpaikkoja.
Tarjolla on esimerkiksi lastentarhanopettajan, opettajan, poliisin, insinöörin, järjestelmäkehittäjän, sähköasentajan, linja-autonkuljettajan ja maalarin tehtäviä. Terveydenhuollossa on avoinna lääkärin, sairaanhoitajan, lähihoitajan ja sosiaalityöntekijän paikkoja. Osaajia haetaan myös kuljetusalalle, toimihenkilö- ja esihenkilötehtäviin, hallinnon alalle sekä tietotekniikan, ympäristöalan ja kemianteollisuuden asiantuntijatehtäviin.
Myös alanvaihtoon on pohjoisessa hyvät mahdollisuudet. Ajatus uudelle alalle hyppäämisestä voi tuntua pelottavalta, mutta ehkä juuri siten löydät unelmiesi työpaikan.
Mitä Pohjois-Ruotsissa on meneillään?
Eri alojen yritykset ovat investoineet viime vuosina vahvasti Pohjois-Ruotsin pohjoisimpiin alueisiin eli Norrbotteniin ja Västerbotteniin. Ruotsalaisten mukaan meneillään on uuden teollistumisen aikakausi, ja julkiselle ja yksityiselle sektorille tarvitaan 100 000 uutta työntekijää lähes kahteensataan eri ammattiin.
Pohjois-Ruotsin teollisuusyritykset ovat vahvasti mukana vihreässä siirtymässä, joten kannattaa seurata, mitä esimerkiksi Bodenissa, Jällivaarassa, Kiirunassa, Luulajassa ja Skellefteåssa tapahtuu.
Pohjois-Ruotsi on vahvassa kasvussa, mistä seuraa toki omat haasteensa. Päällimmäisinä ovat silti yhdessä tekemisen henki, luovuus ja luja usko tulevaisuuteen. Pohjois-Ruotsi on lähempänä kuin luuletkaan, ja alueen asukkaat ja yritykset seuraavat kehitystä ylpeinä.
Tämän oppaan tavoitteena on helpottaa muuttoasi Pohjois-Ruotsiin.
Miksi muuttaisit Pohjois-Ruotsiin?
Hyvät työllistymismahdollisuudet ja elämänlaatu saavat monet näinä päivinä kääntämään katseensa pohjoiseen, missä töitä ja asuntoja on paremmin tarjolla ja asunnot ovat halvempia kuin suurkaupungeissa.
Ulkomaille muuttoa ei kannata lykätä eläkeikäiseksi asti. Ulkomailla saat arvokasta työkokemusta, lisäät kiinnostavuuttasi työnantajien silmissä ja edistät uraasi pitkälle eteenpäin.
Kansainvälistä kokemusta cv:hen
Et ehkä osaa etukäteen ajatella, miten Pohjois-Ruotsissa asuminen ja työskentely voisi vaikuttaa sinuun ja maailmankuvaasi. Pysyvä tai tilapäinen muutto ulkomaille voi kuitenkin muuttaa ja kehittää sinua monella tavoin.
Pohjois-Ruotsissa kohtaat uusia elämyksiä ja haasteita, joita muistelet lämmöllä jälkikäteen. Joudut uudenlaisiin tilanteisiin, jotka edellyttävät sinulta avoimuutta, muutosvalmiutta ja halua kokeilla uusia asioita. Maailmankuvasi avartuu, saat uusia ystäviä ja näet myös kotimaasi uusin silmin.
Muutto Pohjois-Ruotsiin kansainvälisen yrityksen palvelukseen voi toimia ponnahduslautana kansainväliselle uralle. Se voi avata uusia mahdollisuuksia ja viitoittaa tulevaisuutesi suunnan, niin ettei seuraava työpaikkasi olekaan kotimaassasi, vaan kenties Kanadassa, Kiinassa tai Kroatiassa.
Kulttuurielämyksiä
Pohjois-Ruotsin kulttuuri eroaa ehkä oman maasi kulttuurista. Mutta jos suhtaudut kulttuurieroihin joustavasti ja avoimin mielin, tunnet pian olosi kotoisaksi, itsenäistyt ja totut vastaamaan uusiin haasteisiin. Eteesi voi tulla outoja ja ehkä hankaliakin asioita, mutta paljon myös sellaista, mikä saa sinut katsomaan kotimaasi kulttuuria uusin silmin.
Tutustut uuteen maahan ja kulttuuriin ja saat upeita matkakokemuksia. Pohjois-Ruotsissa on maan korkein tunturi Kebnekaise ja syvin järvi Hornavan. Voit vaeltaa ikiroutaisilla tuntureilla ja pulahtaa Pohjanlahden aaltoihin.
Talvisin voit lähteä moottorikelkkasafarille, ajaa koiravaljakolla ja hiihtää tai luistella. Voit tutustua ainutlaatuisin luontokohteisiin ja pikkukaupunkeihin, joissa et muuten kävisi, ja nauttia paikallisia herkkuja, kuten poron- ja hirvenlihaa, kalaa, Västerbottenjuustopiirasta, perunamykyjä ja piitimeläistä kesäkakkua. Ja jos rohkaiset mielesi, voit maistaa myös hapansilakkaa.
Opit uuden kielen ja voit parantaa myös englannin taitojasi, jos työskentelet suuressa kansainvälisessä yrityksessä, jossa työkielenä on englanti. Tästä kaikesta on hyötyä myöhemmin elämässäsi ja urallasi.
Missä elämänvaiheessa kannattaa muuttaa Pohjois-Ruotsiin?
Tutkijat ovat selvittäneet ihmisten liikkuvuutta ja sitä, minne, milloin ja miksi muutamme. Tutkimuksista selviää, että paikkakuntaa vaihdetaan herkemmin tietyissä elämänvaiheissa, kuten opintojen tai työelämän alkaessa. Muuttohalukkuus sen sijaan vähenee, kun olemme vakiintuneet ja asettuneet aloillemme.
Nuorena Pohjois-Ruotsiin
Kun tutkinto on suoritettu ja olet vasta työurasi alussa, sinun voi olla vaikea hahmottaa, että tulet viettämään seuraavat 40–50 vuotta kotimaasi työmarkkinoilla. Muistathan, että voit tehdä urastasi juuri sellaisen kuin haluat.
Monet yritykset kannustavat nuorimpia työntekijöitään hankkimaan osaamista ja kokemusta ulkomailta. Työnantajayritykselläsi saattaa olla Pohjois-Ruotsissa toimipiste, jossa voit työskennellä jonkin aikaa. Netissä on monia luotettavia rekrytointi- ja työnvälityspalveluja, jotka auttavat yrityksiä ja päteviä ulkomaisia työnhakijoita löytämään toisensa.
Perheen kanssa Pohjois-Ruotsiin
Kun olet ollut muutaman vuoden työelämässä, olet ehkä asettunut aloillesi ja perustanut perheen. Vakiintuminen saa monet luopumaan ulkomaanhaaveista. Ulkomaille voi kuitenkin lähteä myös perheen kanssa. Ulkomaanseikkailusta on hyötyä lapsillesi, olivatpa he minkä ikäisiä tahansa.
Jos lapset ovat pieniä, toinen vanhempi jää ehkä kotiin hoitamaan heitä siksi aikaa, kun asutte ulkomailla. Isommat lapset voivat mennä päiväkotiin tai kouluun, missä he oppivat uuden kielen ja tutustuvat paikalliseen kulttuuriin.
Näin valmistelet muuttoa Pohjois-Ruotsiin
Ulkomaille muutto on iso muttei mahdoton askel. Useimmat sitä kokeilleet pitävät ulkomaanvuosina kerättyä kokemusta ja osaamista vaivan arvoisina. Jotkut saavat ystäviä ja perustavat perheen ja jäävät pysyvästi ulkomaille.
Ulkomaille muuttoa on tärkeää valmistella huolella. Muistathan silti, että ulkomaille lähtöön kuuluu sekin, ettet täysin tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan tai millainen kulttuuri tulevalla työpaikallasi odottaa.
Seuraavaan luetteloon koottu asioita, jotka sinun on hyvä ottaa huomioon suunnitellessasi muuttoa Ruotsiin.
Pohjois-Ruotsin työpaikkatarjonta
Pohjois-Ruotsissa on tarjolla paljon erilaisia työpaikkoja. Teollisuudessa avautuu uusia hiilettömän teräksen valmistukseen ja ympäristöteollisuuteen liittyviä vihreitä työpaikkoja, mutta työvoimaa tarvitaan paljon myös rakennus- ja palvelualalle.
Raaka-aineet ja luonnonvarat – malmi, tuuli, metsät ja vesi – houkuttelevat Pohjois-Ruotsiin monia suuria ilmastonmuutoshaasteisiin keskittyviä yrityksiä. Työvoiman kysynnän odotetaankin kasvavan pohjoisessa vielä pitkään.
Työpaikkoja syntyy muuallekin kuin suuriin teollisuusyrityksiin. Palveluala kasvaa, ja työvoimaa tarvitaan etenkin kaupan ja palvelujen, opetuksen ja varhaiskasvatuksen, hoiva- ja sosiaalipalvelujen, vanhustenhuollon sekä tietotekniikan alalle. Tarjolla on sekä kausiluonteista että vakituista työtä.
Matkailualan sesonkityöpaikkoja on tarjolla muun muassa Åressa ja Östersundissa, minne haetaan esimerkiksi hiihdonopettajia, hissityöntekijöitä, hissinhoitajia, rinnekoneen kuljettajia, polkupyöränkorjaajia, polkupyörä-, erä-, moottorikelkka- ja seikkailuoppaita, matkanjohtajia, messuemäntiä, matkailuneuvojia, vastaanottovirkailijoita, siivoustyöntekijöitä, emäntiä, kokkeja, kahvilatyöntekijöitä, tarjoilijoita, baristoja, baarimestareita, sommeliereja, taksinkuljettajia, linja-autonkuljettajia ja kaupan henkilökuntaa.
Muista laatia hyvä cv, jossa tuot esille osaamistasi, ja varaudu käymään Pohjois-Ruotsissa tapaamassa potentiaalista työnantajaasi hakuprosessin edetessä. Ensimmäinen haastattelukierros voidaan toisinaan toteuttaa etänä.
Missä päin Pohjois-Ruotsia haluat työskennellä?
Pohjois-Ruotsi on maantieteellisesti laaja alue, joten mieti tarkkaan, missä haluat työskennellä. Pohjois-Ruotsin kaupungeissa on tarjolla mielenkiintoisia vihreän teollisuuden työpaikkoja, mutta työvoimaa tarvitaan myös useimmilla muilla aloilla.
Bodenissa ja Jällivaarassa on hiiletöntä tuotantoa, ja Bodenissa voi työskennellä myös Ruotsin puolustusvoimien palveluksessa. Skellefteåhon tarvitaan lähivuosina yli 3 000 uutta akkualan työntekijää, ja Uumajassa valmistaudutaan ottamaan vastaan 200 000 uutta asukasta vuoteen 2050 mennessä.
Kiirunassa on maailman suurin ja nykyaikaisin maanalainen rautamalmikaivos. Siellä tehdään myös tutkimus- ja kehitystyötä kaivostoiminnan sopeuttamiseksi tiukentuneisiin ympäristösäännöksiin ja -vaatimuksiin.
Pohjois-Ruotsissa on tälläkin hetkellä paljon avoimia työpaikkoja, joiden joukosta löydät varmasti koulutustasi ja taustaasi vastaavan tehtävän.
Työnhakusivustot apuna työnhaussa
Ruotsin työnvälityksen (Arbetsförmedlingen) verkkosivuilla voit selata työpaikkoja ammattinimikkeen, yrityksen, paikkakunnan, koulutustason tai hakusanan perusteella. Sivustolta löydät monia potentiaalisia työpaikkoja riippumatta siitä, etsitkö sesonkityötä, osa-aikatyötä vai kokoaikatyötä.
Voit myös rekisteröityä eri yritysten ja organisaatioiden yhdessä ylläpitämälle MindDig-sivustolle, joka auttaa työnantajia ja osaajia kohtaamaan toisensa.
Asunnon etsiminen Pohjois-Ruotsista
Pohjois-Ruotsin kunnat ottavat muuttajat avosylin vastaan ja auttavat heitä asettumaan ja viihtymään. Asunnot ovat edullisia ja valinnanvaraa riittää, etsitpä sitten vuokra- tai omistusasuntoa tai tonttia.
Monissa Pohjois-Ruotsin kaupungeissa on tarjolla yliopistokoulutusta, mikä houkuttelee uusia asukkaita, synnyttää työpaikkoja ja vahvistaa myönteistä kehitystä. Luulajan ja Uumajan yliopistot kasvavat vahvasti ja tarjoavat suosittuja kursseja, ja niillä on kampus myös Skellefteåssa.
Västerbottenin läänissä sijaitseva Uumaja on Pohjois-Ruotsin suurin kaupunki. Sen keskustassa kasvaa tuhansia koivuja, minkä vuoksi sitä kutsutaankin koivujen kaupungiksi. Kiiruna on puolestaan Ruotsin suurin kunta, joka on pinta-alaltaan yhtä suuri kuin Skåne, Halland ja Blekinge yhteensä.
Kuntien verkkosivuilta saat tietoa pohjoisten alueiden elämästä, omistus- ja vuokra-asuntotarjonnasta ja rakennusmahdollisuuksista.
Asunnon etsimisestä kerrotaan myös Info Pohjolan artikkelissa Asuminen Ruotsissa. Asuntoilmoituksia voit puolestaan selailla blocket.se-sivustolla.
Rikosrekisteriote ruotsalaista työnantajaa varten
Jos tuleva ruotsalainen työnantajasi vaatii sinua todistamaan, ettei sinulla ole rikostaustaa, voit ennen ulkomaille muuttoa tilata kotimaan viranomaiselta rikosrekisteriotteen ja esittää sen työnantajalle.
Ruotsiin muutosta ilmoittaminen
Jos aiot asua Ruotsissa yli vuoden, sinun täytyy rekisteröityä Ruotsin väestötietojärjestelmään. Muuttoilmoitus tehdään verovirastossa henkilökohtaisesti. Muista ottaa passi mukaan.
Jos olet Pohjoismaan kansalainen, sinulla on oikeus asua ja työskennellä kaikissa Pohjoismaissa, etkä tarvitse siihen oleskelu- tai työlupaa. Pohjoismaan kansalaisen ei tarvitse esittää oleskelulupaa eikä EU-kansalaisen oleskeluoikeutta voidakseen rekisteröityä Ruotsin väestötietojärjestelmään.
Jos olet EU-/Eta-maan kansalainen, sinulla on oikeus työskennellä, opiskella ja asua Ruotsissa ilman oleskelulupaa. Tätä kutsutaan EU-/Eta-kansalaisen oleskeluoikeudeksi. Sinulla on oleskeluoikeus, jos olet palkansaaja, yrittäjä tai opiskelija tai jos sinulla on riittävästi varoja Ruotsissa elämiseen. Jos sinulla on oikeus oleskella Ruotsissa, sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä Ruotsin maahanmuuttovirastoon (Migrationsverket).
Jos olet EU-/Eta-alueen ulkopuolisen maan kansalainen eikä sinulla ole oleskelulupaa, ota yhteyttä Ruotsin maahanmuuttovirastoon ja selvitä, miten haet oleskelulupaa Ruotsiin. Mikäli sinulla on oleskeluoikeus Ruotsissa, mutta et ole EU-/Eta-maan kansalainen, sinun on haettava oleskelukorttia (uppehållskort) maahanmuuttovirastosta kolmen kuukauden sisällä Ruotsiin saapumisestasi.
Muuttoilmoitus kotimaan väestörekisteriviranomaiselle
Jos muutat Ruotsiin Suomesta tai Tanskasta, sinun on ilmoitettava muutosta kotimaasi väestörekisteriviranomaiselle. Jos muutat Ruotsiin Norjasta tai Islannista, sinun ei tarvitse ilmoittaa muutosta kotimaasi väestörekisteriviranomaiselle.
Katso lisätietoja Info Pohjolan oppaista.
Veroasiat kuntoon kotimaassa
Ota yhteyttä kotimaan veroviranomaiseen ja selvitä, mitä verotuksellisia seurauksia muutolla on. Ulkomaille muutto voi vaikuttaa verotukseesi. Siksi on tärkeää ottaa yhteyttä veroviranomaiseen ja varmistaa, että maksat verot oikein. Muistathan myös tarkistaa muuttovuoden verotuspäätöksen.
Verokortti Ruotsissa
Jos olet työsuhteessa, maksat A-veroa ja tarvitset verokortin, niin että työnantaja voi periä palkasta ennakonpidätyksen ja työnantajamaksut. Jos työnantaja ei tiedä ennakonpidätysprosenttiasi, työnantaja suorittaa ennakonpidätyksen verokorttiin merkittyä ennakonpidätysprosenttia suurempana. Siksi sinun on tärkeää toimittaa verokortti työnantajallesi. Verokortin voit tilata Ruotsin verovirastosta (Skatteverket).
Useimmat palkkaa, eläkettä ja muita vastaavia suorituksia maksavat toimijat saavat tarvitsemansa tiedot suoraan Ruotsin veroviranomaiselta. Työnantaja voi kuitenkin toisinaan pyytää työntekijältä verokorttia (A-skattsedel).
Tarvitset verokorttia etenkin silloin, jos et ole Ruotsin kansalainen ja aiot työskennellä Ruotsissa määräaikaisesti 6–12 kuukautta. Verokortin avulla osoitat, että sinulla on oikeus työskennellä Ruotsissa.
Selvitä, mitä Ruotsiin muutosta seuraa
Ennen ulkomaille lähtöä sinun kannattaa selvittää, mitä Ruotsissa oleskelusta tai Ruotsiin muutosta seuraa juuri sinun tilanteessasi. Muutto vaikuttaa sosiaaliturvaoikeuksiisi ja mahdollisuuksiisi saada erilaisia etuuksia, kuten vanhempainpäivärahaa, lapsilisää ja eläkettä. Oikeus erilaisiin etuuksiin riippuu ulkomailla oleskelun kestosta.
Jos saat kotimaan viranomaisen maksamia etuuksia, sinun on tietyissä tapauksissa ilmoitettava ulkomaille muutosta etuutta maksavalle viranomaiselle. Ennen ulkomaille lähtöä kannattaa siis selvittää, miten muutto vaikuttaa etuuksiisi.
Koulu- ja päivähoitopaikka lapsille
Ruotsissa päävastuu perusopetuksen järjestämisestä on kunnilla. Ruotsin peruskoulut ovat yleensä maksuttomia ja toimivat julkisin varoin. Pieni osa peruskoululaisista käy julkisesti rahoitetuissa yksityiskouluissa. Kaikilla Ruotsissa asuvilla lapsilla on oikeus ja velvollisuus saada perusopetusta kymmenen vuoden ajan.
Ruotsissa on erityyppisiä 1–5-vuotiaille lapsille suunnattuja päivähoitopalveluja. Vanhemmilta peritään Ruotsissa päivähoitomaksu. Lapsella on oikeus päivähoitoon, jos vanhempi käy töissä, opiskelee, hakee työtä tai hoitaa nuorempaa sisarusta kotona. Päivähoidon järjestämisestä vastaavat Ruotsissa yleensä kunnat.
Jos olet yhteishuoltaja
Jos muutat Ruotsiin lapsesi kanssa ja toinen vanhempi jää kotimaahan, sinun tulee varmistaa, että saat viedä lapsen ulkomaille. Jos teillä on yhteishuoltajuus, lapsen muuttoon tarvitaan kummankin huoltajan suostumus. Sinulla on velvollisuus ilmoittaa muutosta toiselle huoltajalle.
Hoida pankkiasiat kuntoon kotimaassa ja avaa pankkitili Ruotsissa
Selvitä ennen Ruotsiin lähtöä pankistasi, miten ulkomaille muutto vaikuttaa tilanteeseesi ja kannattaako sinun pitää kotimainen pankkitilisi voimassa. Ilmoita pankille uusi ruotsalainen osoitteesi, sillä pankki ei välttämättä saa sitä automaattisesti.
Työnantaja voi pyytää sinua avaamaan pankkitilin ruotsalaiseen pankkiin palkanmaksua varten, jos työnantaja voi osoittaa, että palkan maksusta ulkomaille aiheutuu ylimääräisiä kuluja.
Sinun kannattaa jo ennen Ruotsiin muuttoasi selvittää, millaisia vaihtoehtoja paikallisissa pankeissa on tarjolla.
Sähköinen tunnistautuminen Ruotsissa
Ruotsiin muuttaessasi sinun kannattaa säilyttää kotimaiset verkkopankkitunnukset ja sähköiset varmenteet, niin että voit kirjautua kotimaisiin verkkopalveluihin tarvittaessa.
Joidenkin ruotsalaisviranomaisten verkkopalveluihin voi kirjautua myös ulkomaisella sähköisellä varmenteella. Lisäohjeita saat haluamasi sivuston kohdasta ”Log in with eID” tai ”Log in with foreign eID”.
Ruotsissa on käytössä useita sähköisiä varmenteita, joista yleisin on BankID. Jos asut ja työskentelet Ruotsissa, voit ottaa yhteyttä ruotsalaiseen pankkiin ja tilata BankID:n.
Vakuutuksen valinta Ruotsissa
Ota yhteyttä vakuutusyhtiöösi ja selvitä, miten Ruotsiin muutto vaikuttaa vakuutuksiisi. Lakkauta tarpeettomat vakuutukset tai tee niihin tarvittavat muutokset.
Tietyt vakuutukset ovat Ruotsissa lakisääteisiä. Info Pohjolan verkkosivuilta saat lisätietoja Ruotsin vakuutusyhtiöiden tarjoamista yleisimmistä vakuutuksista.
Siirtyminen Ruotsin sosiaaliturvan piiriin
Kun tulet töihin Ruotsiin, et yleensä kuulu enää kotimaasi sosiaaliturvalainsäädännön piiriin. Sinuun sovelletaan sen sijaan uuden työskentelymaasi säännöksiä. Ilmoita muutosta Ruotsin sosiaaliturvaviranomaiselle eli vakuutuskassaan (Försäkringskassan).
Jos asut ja työskentelet Ruotsissa, kuulut automaattisesti Ruotsin sosiaaliturvaan. Tällöin voit käyttää lääkäripalveluja ja saada sairaalahoitoa Ruotsissa ja kuulut Ruotsin eläke-, päiväraha- ja työtapaturmalainsäädännön piiriin.
Jos muutat Ruotsiin ja työskentelet sieltä käsin useassa eri maassa, sinun on tärkeää pyytää viranomaiselta päätöstä siitä, minkä maan sosiaaliturvaan kuulut. Päätöstä sosiaaliturvaan kuulumisesta haetaan asuinmaan viranomaiselta.
Ruotsalaisen työttömyyskassan jäsenyys
Sinun kannattaa ilmoittautua työttömyyskassan jäseneksi. Kun sinulla on työttömyysvakuutus, olet oikeutettu työttömyyspäivärahaan, mikäli jäät työttömäksi. Ruotsissa työttömyyskassan jäsenyys ei ole automaattinen, vaan työntekijän on erikseen liityttävä työttömyyskassaan.
Pyydä ennen Ruotsiin muuttoasi kotimaan viranomaisilta PD U1 -lomake, jolla voit todistaa kotimaassa kertyneet työskentely- ja vakuutuskaudet Ruotsin viranomaisille ja siirtää jäsenyytesi kotimaan työttömyyskassasta ruotsalaiseen työttömyyskassaan. Näin säilytät EU-/Eta-alueella oikeutesi työttömyyspäivärahaan.
Jos haet työttömyyspäivärahaa, sinun tulee dokumentoida toisessa Pohjoismaassa kertyneet vakuutus- ja työskentelykaudet PD U1 -lomakkeella. Jos haet kotimaahan palattuasi työttömyyspäivärahaa, sinun tulee toimittaa PD U1 -lomake kotimaan työttömyyskassaan.
Jos työskentelet yhdessä Pohjoismaassa ja asut toisessa Pohjoismaassa, johon palaat päivittäin tai vähintään kerran viikossa, olet rajatyöntekijä. Rajatyöntekijä kuuluu työskentelymaan työttömyyskassaan (työttömyysvakuutukseen). Työttömäksi jääviin rajatyöntekijöihin sovelletaan erityisiä säännöksiä. Säännökset riippuvat siitä, käykö työntekijä asuinmaassaan vähintään kerran viikossa ja onko kyse osittaisesta työttömyydestä, kausityöttömyydestä vai kokoaikaisesta työttömyydestä.
Siirtyminen Ruotsin sairausvakuutuksen piiriin
Ilmoittaudu Ruotsin sairausvakuutukseen vakuutuskassassa (Försäkringskassan). Kun kuulut Ruotsin sairausvakuutukseen, sinulla on oikeus omalääkäri- ja erikoislääkäripalveluihin sekä lääke- ja hammashoitokustannusten korvauksiin samalla tavoin kuin Ruotsissa vakinaisesti asuvilla.
Kun tulet Ruotsiin töihin, sinun täytyy tilata uusi eurooppalainen sairaanhoitokortti. Sinun on esitettävä eurooppalainen sairaanhoitokortti, jos lomailet kotimaassasi tai jossain toisessa EU-/Eta-maassa ja tarvitset lääketieteellisesti välttämätöntä hoitoa.
Et voi hakeutua ennalta suunniteltuun hoitoon kotimaassasi, jos et kuulu enää kyseisen maan sosiaaliturvan piiriin.
Ajoneuvon rekisteröinti ja ajokortin uudistaminen Ruotsissa
Pohjois-Ruotsin suurimmissa kaupungeissa pärjää hyvin ilman autoakin. Haja-asutusalueella auto on sen sijaan välttämätön, koska välimatkat ovat pohjoisessa pitkät.
Auto on rekisteröitävä yleensä siinä maassa, jossa ajoneuvon omistaja asuu vakinaisesti. Jos asut Ruotsissa, sinun on rekisteröitävä autosi Ruotsiin.
Jos muutat Ruotsiin Suomesta, Norjasta, Tanskasta, Islannista, Ahvenanmaalta tai Färsaarilta, voit käyttää kotimaassa myönnettyä ajokorttia. Jos ajokorttisi katoaa tai sinun täytyy uudistaa se Ruotsiin muutettuasi, ota yhteyttä Ruotsin liikennehallitukseen (Transportstyrelsen). Et voi hakea uutta ajokorttia entisestä kotimaastasi.
Matkustaminen koiran tai kissan kanssa Ruotsiin
Ota yhteyttä eläinlääkäriin, jos suunnittelet lemmikkieläimen vientiä Ruotsiin. Eläinlääkäriltä saat lisätietoa tarvittavista asiakirjoista ja rokotuksista.
Jos sinulla on kysymyksiä, tai jos olet kohdannut ongelmia toisessa Pohjoismaassa, voit täyttää yhteydenottolomakkeemme.
HUOM! Jos kysymyksesi koskee hakemusten käsittelyä, tietyn etuuden hakemista tai muuta henkilökohtaista kysymystä, ole yhteydessä suoraan vastaavaan viranomaiseen.